Koripallo vedonlyönnin kohteena

Koripallo on yksi suosituimmista urheilulajeista ja etenkin sitä seurataan Yhdysvalloissa sekä Liettuassa, jossa lajia pidetään kansallislajina. Suomessa koripalloa on pelattu 1900-luvun alusta alkaen ja -60-luvulla Suomen maajoukkue pääsi historiallisesti pelaamaan kesäolympialaisiin ainoana suomalaisena pallojoukkueena. Suomessa on järjestetty -60-luvulla myös Euroopan mestaruuskilpailut, joissa Suomi sijoittui viidenneksi.

Susijengi, eli Suomen koripallomaajoukkue, edustaa Suomea maajoukkuekilpailuissa. Tänä kesänä suomalaisfanien on mahdollista nähdä Susijengi kotimaassa kolmesti, kun se pelaa kolme harjoituspeliä Suomessa. Susijengi otteli Belgiaa vastaan Tampereen Hakametsän jäähallissa 30.7 ja 6.8. kohtasivat Suomi ja Saksa. Lopulta ottelut huipentuvat Espoon Metro Areenalla Ruotsia vastaan perinteisessä EHBT-turnauksessa.

Onpa tänä kesänä uutisoitu myös Susijengin runkopelaajistoon alusta asti kuuluneesta Tuukka Kotista, joka on tällä hetkellä nousemassa kärkisijoille kaikkien aikojen pelattujen maaotteluiden listalla. Kotti saattaa tehdä historiaa Tampereella, kun Suomi kisaa Belgiaa vastaan.

Ulkomaista ammattitaitoa

NBA eli National Basketball Association on maailman kovatasoisin ammattiliiga koripallossa. NBA-liigassa pelaa 30 joukkuetta, jotka ovat kaikki yhdysvaltalaisia yhtä kanadalaista joukkuetta lukuun ottamatta. Erittäin tunnettuja joukkueita ovat muun muassa Boston Celtics, New York Knicks, Miami Heat ja Chicago Bulls. NBA on tunnettu sen kovatasoisten pelaajien lisäksi pelaajien korkeista palkkioista, kovasta tasosta sekä pudotuspeleistä, jotka tarjoavat jännitystä lajia seuraaville. Vedonlyöntikohteena NBA on erinomainen, sillä netistä löytyy runsaasti joukkueita ja pelaajia koskevaa tilastotietoa sekä vinkkejä, mihin vedonlyönnissä kannattaa milloinkin panostaa.

Mukavan vedonlyöntikohteen koripallosta tekee myös se, että tasapelit ovat siinä erittäin harvinaisia. Vetoa voi kuitenkin lyödä myös esimerkiksi sen puolesta, pääseekö joukkue jatkoajalle tai montako pistettä pelissä pelaavat joukkueet saavuttavat pelin aikana. Useat pelit voi katsoa livenä netistä, minkä vuoksi myös tuloksista ja lajista ajan tasalla pysyminen on helpompaa. Sen myötä helpottuu myös koripallon vedonlyöntiharrastus verkossa. Monesti nettikasinot tarjoavat jopa muhkeita lisäbonuksia vedonlyöjille.

Mukavan vedonlyöntikohteen koripallosta tekee myös se, että tasapelit ovat siinä erittäin harvinaisia. Vetoa voi kuitenkin lyödä myös esimerkiksi sen puolesta, pääseekö joukkue jatkoajalle tai montako pistettä pelissä pelaavat joukkueet saavuttavat pelin aikana. Useat koripallopelit voi katsoa livenä netistä, minkä vuoksi myös tuloksista ja lajista ajan tasalla pysyminen on helpompaa. Monesti nettikasinot tarjoavat jopa muhkeita lisäbonuksia vedonlyöjille.

Koripallossa suosituimpia vedonlyöntimuotoja ovat pitkäveto, moneyline, tasoitusveto ja yli/alle. Kyseisiin vedonlyöntimahdollisuuksiin kannattaa tutustua ennen panoksen asettamista, sillä se, missä muodossa vetoa kannattaa lyödä, riippuu paljon pelaamassa olevasta joukkueesta sekä sen pelaajista.